SuomeksiIn EnglishВыберите язык

VTT

VTT on Pohjois-Euroopan suurin soveltavaa tutkimusta tekevä organisaatio, joka tuottaa monipuolisia teknologia- ja tutkimuspalveluja sekä kotimaisille että kansainvälisille asiakkailleen, yrityksille ja julkiselle sektorille.

Monialaista osaamista yhdistämällä VTT voi auttaa asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan luomaan uusia tuotteita, tuotantoprosesseja ja -menetelmiä sekä palveluja ja näin lisätä elinkeinoelämän kansainvälistä kilpailukykyä sekä yhteiskunnan hyvinvointia. Laajan kotimaisen ja kansainvälisen yhteistyön ja verkostoitumisen avulla VTT varmistaa tiedon ja teknologian tehokkaan siirron ja hyödyntämisen.
 

VTT:n tapa toimia

  • VTT:n päätehtävät ovat tutkimus ja kehitys, teknologian siirto ja testaus
  • VTT suuntaa ja kehittää toimintaansa vuorovaikutuksessa teollisuuden, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen sekä teknologiapolitiikkaa koordinoivien ja tutkimusta rahoittavien viranomaisten kanssa.
  • VTT noudattaa toiminnassaan maan teknologia-, teollisuus- ja energiapolitiikkaa ja on aktiivinen niiden luomisessa
  • VTT on kokonaisuutena voittoa tavoittelematon organisaatio – maksullisessa toiminnassa noudatetaan liiketaloudellista hinnoittelua

 

VTT:n hankemuodot

Maksulliset toimeksiannot
Maksulliset toimeksiannot toteutetaan asiakkaan tilauksesta ja tarpeiden mukaisesti.

Yhteishankkeet
Yhteishankkeet toteutetaan ja rahoitetaan yhdessä VTT:n, yritysten, tutkimusrahoittajien (esim. EU ja Tekes) ja/tai muiden yhteis-työkumppaneiden kanssa.

Omarahoitteinen toiminta
Omarahoitteiset hankkeet ovat teknologiapohjaisia strategisia tutkimusprojekteja, joiden tavoitteena on parantaa kilpailukykyä ja osaamista siten, että se vastaa asiakkaiden tulevia tarpeita.

VTT:n innovaatioprosessissa teknologiakehitys, sovellukset ja liiketoimintamallien kehittäminen tapahtuvat rinnakkaisina, samanaikaisina ja vuorovaikutteisina projekteina. Näin teemme entistä nopeammin teknologiasta liiketoimintaa ja varmistamme saumattoman innovaatioprosessin ennakoinnista tutkimukseen, kehitystoimintaan ja kaupallistamiseen.
 

VTT:n teknologiateemat

  • Bioeconomy
  • Digital society
  • Health and wellbeing
  • Low carbon energy
  • Smart Industry
  • Sustainable and smart city

 


 

VTT
Tapani Koivula
Key Account Manager

Puh. 040 560 6611


01.09.2014
Katsottu 1,357 kertaa.